Seuraa Ramirent Finland Oy

Pölyntorjunta hallintaan nykyaikaisella tekniikalla

Uutinen   •   Kesä 13, 2017 08:33 EEST

Ilmansuodatuksen ja alipaineistuksen rooli työtilan ja ympäristön haittahiukkaspitoisuuksien eliminoimiseksi hengitysilmasta on merkittävä.

Piidioksidi on yksi maankuoren yleisimmistä aineista ja sen tavallisin muoto on kiderakenteinen kvartsi. Kvartsituotteita käytetään paljon rakentamisessa ja monilla muilla teollisuuden aloilla, sillä kvartsia löytyy monista kivi-, hiekka- ja savilajeista. Kvartsipölyn tunnetuin terveyshaitta on kivipölykeuhko eli silikoosi, mutta nykykäsityksen mukaan merkittäviä terveyshaittoja ovat myös keuhkosyöpä ja keuhkoahtaumatauti. Kvartsi onkin nykyisen rakentamisen suurin haitallinen altiste. Arvioiden mukaan noin neljäkymmentätuhatta rakennustyöntekijää rakennustyömailla altistuu kvartsipölylle päivittäin. Lukua kasvattavat vielä työmaasiivoojat sekä muut pölylle epäsuorasti altistuvat henkilöt työmailla tai niiden läheisyydessä.

Vaarallisimpia pölypartikkeleita ihmissilmä ei näe, ja pienet pölyhiukkaset jäävät helposti piiloon rakenteisiin mikäli työnaikaisesta koneellisesta ilmanpuhdistuksesta sekä säännöllisestä siivouksesta ei huolehdita. Kun rakennus- tai saneerauskohde valmistuu ja sen oma ilmanvaihto kytketään taas päälle, pölypartikkelit lähtevät liikkeelle ja altistavat rakennuksen käyttäjät vuorostaan rakennusaikaiselle pölylle.

Työturvallisuuslaki velvoittaa yrityksiä huolehtimaan työntekijöiden ja ympäristön turvallisuudesta. Alipaineistukselle on asetettu tutkimushankkeisiin perustuvissa ohjeistuksissa vaadittavia ilmamääreitä, joita tulisi rakennushankkeissa noudattaa. Kyseisiä ilmamääreitä hallitusti ylläpitävää teknologiaa ei ole kuitenkaan ollut aiemmin olemassa, joten rakennushankkeiden pölyntorjunnan onnistuminen on ollut pitkälti tuurista kiinni ja lisäksi lämmityskaudella suuresti energiaa hukkaavaa.

Nyt on kehitetty laite, joka ratkaisee valtaosan pölyntorjunnassa aiemmin vaikeina koetuista ongelmista. Tutustu uuteen tekniikkaan alla olevien linkkien kautta.


KATSO ESITTELYVIDEO TÄSTÄ.


TUTUSTU TUOTTEISIIN JA PÖLYNTORJUNTAPALVELUIHIMME:

Lue myös asiakaskokemus tekniikan käytöstä oheisesta pdf-artikkelista.

Lisätietoja:

Sami Metso, 020 750 3236
Tuotepäällikkö / sähköistys, lämmitys ja kuivaus Ramirent Finland Oy

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti