Seuraa Ramirent Finland Oy

RamiPro-työturvallisuuskoulutukset hyvässä vauhdissa

Uutinen   •   Helmi 13, 2018 14:07 EET

Ramirentin RamiPro-koulutusten kysyntä ja toteutukset ovat lähteneet todella vauhdikkaasti liikkeelle vuoden 2018 alusta. On ollut mukava nähdä, miten olemme saaneet toteutettua koulutuksia asiakkaiden toiveiden mukaan esim. pienellekin joukolle, erittäin nopeassa aikataulussa ja juuri tiettyyn tarpeeseen. Hyvänä esimerkkinä Työsuojelun peruskurssi, joka ei vielä viime vuonna kuulunut valikoimiimme, mutta kun kysyntää oli, lisäsimme koulutuksen valikoimiin ja ensimmäiset toteutukset ovat jo käynnissä.

Usein koulutustarpeet voivat tulla esiin muiden asioiden yhteydessä myyjän kanssa tavattaessa. Monet asiakkaamme arvostavat koulutusten keskitetyn hankkimisen helppoutta sekä sitä, että tarpeen tullen voimme räätälöidä koulutuksen juuri yrityksen omia tarpeita vastaavaksi.

Helsingin Suutarilassa päätoimipisteessä olemme saaneet käyttöömme erityisesti koulutukset huomioon ottavat tilat. Näin pystymme järjestämään suurimman osan kone- ja laitekoulutuksistakin sisätiloissa talvisin, mitä asiakkaamme ovat erityisesti arvostaneet. Tällöin huomio ei herpaannu ulkona palellessa, vaan saamme mukavissa sisätiloissa rauhassa harjoitella laitteilla ihan käytännössä.

Tervetuloa tutustumaan koulutustarjontaamme www.ramipro.fi tai otathan yhteyttä, jos haluat lisätietoa koulutuksista: koulutukset@ramirent.fi

Terveisin RamiPro-koulutustiimi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy